
Palvelukonsepti
Maustajan kattava palvelukonsepti
Hyödynnä Maustajan koko palvelukonsepti ja keskity itse oleelliseen.
Onnistumista, osaamista ja innovointia – siitä on tuotekehityskonseptimme tehty
Räätälöimme juuri teidän tarpeeseenne sopivan maistuvan tuotteen. Tuhansien tuotteiden myötä timantiksi hiotun palvelukonseptimme avulla saat tuotteesi tehokkaasti markkinoille juuri halutun makuisena, hinnaltaan kilpailukykyisenä ja oikea-aikaisesti. Hyödynnä Maustajan koko palvelukonsepti ja keskity itse oleelliseen.
Tuotekehitys
Tuotekehitys takaa halutun maun
Kehitämme ja testaamme tuotteet haluttujen ominaisuuksien mukaisiksi. Tuotteelle luodaan tunnusomainen maku, koostumus ja pakkaus.
Luotettuna elintarvikealan sopimusvalmistajana olemme asiakkaidemme kumppani, joka nappaa kiinni ideoista ja kehittää niiden pohjalta laadukkaita tuotteita vankalla ammattitaidolla ja vastuullisesti.
Maun ja koostumuksen lisäksi panostamme tuotteiden käytettävyyteen ja houkuttelevuuteen innovatiivisilla pakkausvalinnoilla.
Aikataulut pitävät
Meitä on kiitetty asiakaslähtöisyydestä, saamme nopeasti kiinni asiakkaidemme kulloisestakin tarpeesta ja uusien tuotteiden määrittelyistä ja pystymme toteuttamaan halutunkaltaisen tuotteen.
Tuotekehityshankkeet etenevät myös sovitussa aikataulussa ja reagoimme muutospyyntöihin nopeasti.
Lue lisää:

“Meitä on kiitetty asiakaslähtöisyydestä.”
Tiesitkö, että
Maustajalla on noin 100 tuotekehitysprojektia vuodessa

“Voisiko uusi pakkaus tuoda kaivattua potkua koko tuotteellesi?”
Tiesitkö, että
Meillä on 9 erilaista pakkaustyppivaihtoehtoa: pullo, tölkki, annospussi, tuubi, kanisteri, sanko, kontti, pikari ja korkillinen pussi. Ja kaikille erilaiset variaatiot.
Pakkausratkaisu
Pakkaus on puoliruokaa
Sanotaan, että hyvä tuote myy itse itsensä. Pakkaus onkin toiminnallisten ominaisuuksiensa lisäksi yksi tärkeimmistä myyntimiehistä. Voisiko uusi pakkaus tuoda kaivattua potkua koko tuotteellesi?
Elintarvikkeiden pakkauksiin kohdistuu joukko toiminnallisia haasteita. Pakkauskoko ja materiaali valitaan tuotteen käytön, ominaisuuksien ja säilyvyyden perusteella. Ja totta kai myös brandiin liittyvät yksityiskohdat huomioidaan.
Pakkauksen tulee säilyttää pakattu tuote muuttumattomana mahdollisimman pitkään, vähintään sen käyttöajan.
Ulkoasu
Pakkaukset voidaan hankkia joko valmiiksi painettuina tai ne voidaan etiketöidä pakkauslinjalla. Kattava yhteistyöverkostomme antaa mahdollisuuden näyttäviin ulkoasuihin.
Helpottaaksemme valintaasi, voit kartoittaa alustavia pakkausvaihtoehtoja Maustajan Pakkausvalitsijalla.
Lue lisää:
Hankinta
Laadukkaasti alusta loppuun
Hoidamme koko toimitusketjun raaka-aineiden hankinnasta valmiiden tuotteiden toimitukseen.
Laatu- ja ostosopimukset
Maustaja Oy:n pääraaka-aineiden, kuten tomaattisoseen, sinapinsiementen ja hedelmäsoseiden ostovaatimukset määritetään yritysten välisessä laatu- tai ostosopimuksessa. Kaikille raaka-aineille ja materiaaleille suoritetaan vastaanottotarkastus.
Hankittavien raaka-aineiden mikrobiologiset ominaisuudet määritellään omavalvonnassa. Osana hyväksyntäprosessia varmistetaan raaka-aineen vaarojen arviointi liittyen ruokauhkiin ja väärennöksiin.
Luotettavat, pitkäaikaiset toimittajat
Maustajan hankintaorganisaatio tekee tiivistä yhteistyötä niin sisäisten kuin ulkoisten sidosryhmien kanssa. Olemme luoneet vuosien myötä pitkiä ja hyvin toimivia kumppanuuksia toimittajiemme kanssa.
Arvostamme yhteistyö-kumppaneitamme suuresti ja tiedämme voivamme luottaa heidän toimittamaan laatuun, toimituskykyyn ja kilpailukykyiseen hintaan.
Toimittajavalintaamme ohjaa elintarviketurvallisuus-sertifikaatti BRC, joka antaa hyvin selkeät ja tiukat vaatimukset toimittajien hyväksyntäprosessille. Toimittajavalinnan yhteydessä toteutamme toimittajakyselyn ja tarvittaessa myös auditoimme toimittajan.
Maustaja Oy:n toimittajakenttä onkin muotoutunut käsittämään niin isoja kansainvälisiä globaaleja toimittajia, kuin pienempiä kotimaisia toimittajia.
Raaka-aine- ja pakkaustarvikevalinnat tehdään tiiviissä yhteistyössä asiakkaan, toimittajien ja tuotekehityksemme kanssa. Käytämme vain laadukkaita ja vastuullisesti tuotettuja ja jalostettuja raaka-aineita sekä pakkaustarvikkeita.
Lue lisää:

“Olemme luoneet vuosien myötä hyvin toimivia kumppanuuksia toimittajiemme kanssa.”
Maustajan laatujärjestelmät


Tiesitkö, että
Toimittajavalintaamme ohjaa elintarviketurvallisuussertifikaatti BRC.

“Tuotantomme toimii 3 vuorossa 5 päivänä viikossa.”
Tiesitkö, että
Valmistamme erilaisia kastiketuotteita 80 000 000 annosta vuodessa.
Valmistus
10 miljoonan kilon vuosivauhtia
Tuotantolinjoiltamme saat juoksevassa muodossa valmistettavat tuotteesi laadukkaasti valmistettuna. Kaikille tuotteille on oma valmistusprosessinsa.
Valmistamme tuotteita myös ilman säilöntäaineita. Lisäksi olemme sertifioitu luomutuottaja ja meillä on myös Reilun Kaupan sertifikaatit tietyille tuotteille.
Tuotantomme toimii 3 vuorossa 5 päivänä viikossa. Valmistamme vuosittain lähes 500 erilaista tuotetta = yhteensä 10 miljoonaa kiloa.
Lue lisää:
Pakkaaminen
Hyvä pakkaus on logistisesti tehokas ja asiakkaan toiveiden mukainen. Kuljetuspakkausmateriaalien valinnassa voidaan huomioida myös ympäristöystävällisyys: uudelleenkäyttö, kierrätettävyys tai ympäristöystävällinen hävittäminen.
Kuljetuspakkauksen koon ja mallin valitsemme niin että se sopii vähittäiskaupan tarpeisiin.
Lue lisää:

“Hyvä pakkaus on logistisesti tehokas.”

“Toimitamme tuotteet juuri niin kuin sovitaan.”
Tiesitkö, että
Maustajan tuotantolaitokselta lähtee vuodessa noin 500 rekkakuormaa tuotteita.
Logistiikka
Ehjänä perille
Tuotteen laatu ja toimitusvarmuus turvataan kaikissa kuljetuksen ja varastoinnin vaiheissa myös pienten valmistus- ja toimituserien kohdalla. Hankimme kaikki sovitut raaka-aineet ja pakkaukset ja toimitamme valmiit tuotteet oikeaan osoitteeseen kotimaassa ja ulkomailla.
Voimme toimittaa tuotteet lyhyellä toimitusajalla suoraan varastosta tai koko valmistuserän kerralla asiakkaan varastoon. Juuri niin kuin sovitaan.
Logistiikan kumppanimme ovat luotettavia ja tehokkaita ja toimimme kaikkien tunnetuimpien kotimaisten ja kansainvälisten toimijoiden kanssa.

Maailman pohjoisin elintarvikkeiden sopimusvalmistaja
Maustaja on Pohjoismaiden suurin ja maailman pohjoisin elintarvikkeiden sopimusvalmistaja. Suunnittelemme ja toteutamme jokaisen valmistamamme tuotteen yhteistyössä asiakkaidemme kanssa. Maustajalaisuus kumpuaa pohjoisesta aitoudesta ja tavasta arvostaa asiakkaitaan ja kumppaneitaan.
Onko sinulla kysyttävää? Ota yhteyttä!
Soita 020 7991 399 tai lähetä oheinen lomake.
Vastaamme sinulle takuuvarmasti!
